15.6.2014

15.6

Mietin pitkään kerronko blogissa millainen mun vointi on ollut sen jälkeen kun viimeksi siitä kirjoittelin maaliskuulla. Tämä teksti on ollut varmaan pari kuukautta mulla luonnoksissa, mutten oo julkaissut sitä. Ajattelin ettei ketään kiinnosta, varsinkin kun tää mun tilanne kuullostaa hirveen sekavalta :D Mutta kun yksi ihminen tätä toivoi niin joudutte nyt kaikki lukemaan, hahah! 

 Maaliskuun vikoina päivinä pääkipu yltyi yhtäkkiä, semmoiseksi mitä se on ollut ennen leikkaustakin. Olin lounaalla työkaverin kanssa ja en saanut edes syötyä kun se kipuaalto tuli. Kaveri passitti mut lepäämään ja en olis arvannut että kahteen viikkoon en töihin palaisi. Hirveiden kipujen lisäksi kaveriksi nousi öisin kuume. Olin melkein kaksi viikkoa kuumeessa. Se oli hyvin erikoista, koska mulla ei ollut minkäänlaista flunssaa - kaikki tulehdusarvotkin oli normaalit. Ja kuume nousi ainoastaan öisin. No, päädyin lääkärille joka hoksasi että (minulla oli juuri aloitettu uusi lääke kipulääkityksen rinnalle) syön lääkkeitä jotka eivät sovi yhdessä käytettäviksi. Lopetin toisen lääkkeen ja niin loppui kuumekin. 

Heti sairastelun perään lomailinkin kaksi viikkoa ja oli kyllä ihana loma. Tunsin olevani taas pitkästä aikaa NIIN elossa. Kävin laivalla, Helsingissä, shoppailemassa, kampaajalla, laittamassa ripset, urheilin, juhlin ja näin kavereita ja sukulaisia. 



Ja sitten toukokuu meni taas ihan normaalin arjen parissa, ilman sen kummempia kipuja. Voin jo niin hyvin että kipulääkkeet päätettiin laskea ihan minimiin. Niin pientä annostusta en ollut syönyt melkein vuoteen. Mutta nyt, ehkä viimeisen kuukauden olen kitkutellut hampaat irvessä. Ärrrrrsyttävä päänsärky! Ei oikeestaan sen suurempaa, mutta kyllä ärsyttää kun pitkästä aikaa päätä särkee. Oikeesti se vaikuttaa niin moneen asiaan ja hölmöä miettiä aina "särkeekö mun päätä nyt niin paljon vai voinko mennä salille tai viitsinkö kumartua ja nostaa ton roskan?" - vai laukeaako siitä suurempi päänsärky? Varmasti on ihan luonnollista että on parempia ja huonompia kausia. Ensin oli parempi ja nyt huonompi sitten. Ja eihän sitä tiedä mistä ne kivut johtuu loppupeleissä? Monet joilla on sama diagnoosi kun mulla, on sanoneet että helteillä kivut voimistuvat. Ja viime kesä oli kyllä todella kivulias, sen muistan. Tosin sillon ei ollut vielä leikkaustakaan tehty. Ja tietysti stressi ja tensioniska voi tehdä oman osansa. Anteeksi tämä valitus mutta ajattelin nyt kertoa suoraan :D 




Otin sitten yhteyttä neurologiin jolla kävin muutama kuukausi sitten. Kyselin mitä hän on mieltä tästä päänsärystä ja siitä että mun oli pakko nostaa taas kipulääkitystä. Vaikka muutaman viikon yritin kärvistellä mutta sitten en enää jaksanut. Päänsärky yltyi rasituksesta vielä enemmän ja tuntui että mitään ei saanut aikaiseksi. Hän oli sitä mieltä että tässä vaiheessa pitäisi periaatteessa pystyä olemaan jo pienemmällä annostuksella/mahdollisesti jopa ilman lääkkeitä. Ja kun mun päänsäryt on pahimpia nimenomaan aamuisin kun herään - niin olisi hyvä varmistaa vielä magneettikuvalla ettei syynä päänsärkyihin ole aivonestekierron häiriö tms. Joten hän teki minusta lähetteen magneettikuviin ja aloitettiin Lyrica-lääkitys jotta saisi kipukierteen katkaistua ja se auttaa myös ns hermosärkyyn.



Taysista tuli kirje jossa kerrottiin että oon Hatanpään poliklinikalle jonossa... No, ens viikolla selviää kuinka kiireelliseksi ne luokittelee mun kuvaukseni. Nyt kuitenkin tällä viikolla oli jo kolme aikalailla särytöntä päivää :)


Kuvat weheartit.com

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Harmi, että kivut vaivaavat edelleen:/

johanna h kirjoitti...

Kuulostaa kivuliaalta, itsekin olen kärsinyt aikalailla päänsäryistä, mutta en noin pitkäaikaisista. Toivottavasti pääset tutkimuksiin pian..

Minni kirjoitti...

Anonyymi - Niin. On onneks niitä parempia päiviäkin ja onhan vointi paljon parempi kun vaikka vuosi sitten :) Sillon en tosiaan pystynyt tekemään oikeastaan mitään ilman kipuja. Mutta tämä on vähän semmoinen sairaus ettei leikkauksen tekeminenkään takaa että kivut loppuisivat, lähinnä sillä haetaan helpotusta niihin :/

Johanna - No kieltämättä onhan se. Varsinkin sen jälkeen kun on ollut kivuttomampi jakso niin kivut tuntuvat taas niin kamalilta :/ Joo toivotaan. En ajatellut kyllä hirveän kauan odotella, menen sitten yksityisen kautta itse kuviin jos ne laittaa mut johonkin jonoon odottelemaan. Toivottavasti sunkin vointi helpottaisi, jos siis edelleen kärsit päänsäryistä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Täällä toinen ano luki mielellään sun kuulumisia ja päänsärkypäivityksiä. Jaksamista!

Minni kirjoitti...

Ano 2 - saamasi pitää :) kiva kuulla että joku toivoo niitäkin, eli tätä blogia lukee joku muu kun mun läheiset :D Tuntuu että irl puhun niistä niin paljon että on hölmöä kirjoittaa niitä blogiin, kun ajattelen ettei sitä lue kun samat ihmiset jolle puhun muutenkin :)