Miten olen toipunut? (chiari-leikkaus)

Leikkauksestani tulee ylihuomenna puoli vuotta. Puoli vuotta on lyhyt aika elämässä. Tässä tapauksessa puoli vuotta tuntuu menneen hujauksessa, vaikkakin siihen aikaan sisältyykin paljon kaikkea. Viimeksi KLIK kun kirjoittelin voinnistani 3kk sitten, olin vasta palaamassa hissukseen työntekoon.

Loppiaisen jälkeen aloitin vihdoin normaalit työt ja onnekseni hyvin on kaikki sujunut töissä.
Samaan aikaan rupesin käymään hiljalleen kuntosalilla, pitkälti yli puolen vuoden tauon jälkeen. Muuta en juurikaan tehnyt kun poljin kuntopyörää lämmittelyksi ja tein lavan lihaksia vahvistavia liikkeitä. Ja todella kevyesti, ihan minimaalisilla painoilla. Mun toinen lapaluu meni leikkauksen jälkeen jotenkin "sijoiltaan", kun jämähdin huonoon asentoon (toinen olkapää oli korkeammalla kun toinen). Tämä johti taas siihen että en saanut oikeaa kättäni nostettua sivusuunnassa olkapään korkeudelle ja lapaluu muljui niin paljon että sen näki edestäpäin, kun nostin kättäni sivulle. Fysioterapeutti antoi minulle ohjeistukset liikkeisiin jotka auttoivat vahvistamaan lapojen lihaksia. Ja tällä hetkellä lapaluu on jo täysin normaali - jee! 

Mun salilla käynti on kyllä sellaista että hyvä kun lämmin tulee. Mutta pienestä se on aloitettava, varsinkin kun ennen nimenomaan urheilu laukaisi mulla ne pahimmat kivut. Pikkuhiljaa oon tehnyt jo jalkoja, vatsoja jne. Ja yrittänyt venytellä mahdollisimman paljon. Oon ollut niin pitkään jumissa joka puolelta, että lisää jumeja en kaipaisi :D  Kuntosalista ei pääosin ole tullut pääkipuja, paitsi pari kuukautta sitten yritin lämmitellä crosstrainerilla ja huomasin sen tärähdyksen tuovan kipua otsalle.

Rupesin myös lenkkeilemään ystäväni kanssa joka asuu tien toisella puolella. Muistan vielä kuinka aloitin marraskuussa todella hissukseen kävellen (kun olin vielä sairaslomalla) - 20min lenkkejä samalla kun hän ulkoilutti koiraansa. Ja nyt kävellään yleensä n. 2-3krt viikossa reippaasti ainakin tunnin lenkkejä!

Mutta tämän hetkiseen vointiin. Fysioterapiassa oon käynyt edelleen kerran viikossa. Siellä ollaan siis hoidettu tota lavan aluetta, kaulaa ja niskaa. Leikkauksen jälkeen kannattelin pitkään mun päätä ihan suorassa kun eihän se kääntynyt mihinkään suuntaan hetkeen. Sen seurauksena oon käyttänyt mun kaulasta vaan noita "päällimmäisiä" lihaksia ja ne sisemmällä olevat lihakset on jäänyt käyttämättä, joten kaula on ollut ihan kivikova. Onneksi se näyttää helpottaneen, nyt osaan jo tunnistaa missä tilanteissa jännitän liikaa niitä kaulan lihaksia. Pää onneksi kääntyy jo ihan normaalisti joka suuntaan, eikä sitä tarvi enää varoa tai miettiä. Niskalihakset on edelleen päivittäin jollain lailla kipeät tai tiukan tuntuiset. Erityisesti kun aamulla herään, tuntuu takaraivolla oleva haava tiukalta, mutta se onneksi rentoutuu aamun kuluessa. Onneksi niska on silti 100 kertaa paremmassa kunnossa kun puoli vuotta sitten leikkauksen jälkeen. Silloin kevyt hipaisukin niskaan katkottujen lihaksien kohdalle oli liikaa.

Niin ne päänsäryt. "Vieläkö sulla on niitä päänsärkyjä?" - kysymystä kysyy aika moni. Vastaus on joo ja ei. Ei onneksi sellaisia pääkipuja kun ennen leikkausta, ihan muutama "kovempi kipuaalto" on ollut leikkauksen jälkeen - mutta nekin oli selitettävissä lihaskireyksistä johtuen. Päänsäryt ovat kovimmillaan aamuisin, en tiedä mistä johtuu. Mutta yleensä kivut helpottavat aika nopeasti. 

Kävin jo vajaa kuukausi sitten neurologi Riitta Rinteellä (te joilla on chiari-diagnoosi - suosittelen!), koska halusin kysyä vaikuttaako tilanteeni normaalilta, pitäisikö kipulääkkeistä jo luopua, mikä edesauttaa kuntoutumista jne. No, lääkäri oli sitä mieltä että kaikki hyvin, ja että todennäköisesti päänsärkyni johtuvat enää siitä että aivoihini on jäänyt muistijälki pitkään jatkuneesta kivusta. Esimerkiksi jos ihmiseltä joudutaan amputoimaan raaja, voi hän tuntea sen jälkeen että raajaa särkisi - vaikka sitä ei enää ole. Todennäköisesti siis mun aivoihin on jäänyt tämmöinen jälki pitkään jatkuneista pääkivuista, eikä aivot ole vielä tiedostaneet, että sitä kivun aiheuttajaa ei enää pitäisi olla.

Nyt mulla on ollut 2-3 viikkoa kun mun päänsäryt on ollut tosi pieniä. Siis TODELLA mitättömiä. Oon alkanut purkamaan kipulääkkeitä ja se on onneksi sujunut ongelmitta.
Mutta siis pari viikkoa olen tuntenut itseni "normaaliksi" pitkästä aikaa. Olen unohtanut ihan millaisia ne kunnon kivut ovatkaan. Olen tehnyt normaaleja asioita, töitä, urheilua, siivoomista jne. Ilman ongelmia. Ja oon niin nauttinut siitä että energiaa riittää ilman (useampia) torkkuja kesken päivää :D Kunnon ruoka myös on maittanut aikalailla normaalisti ja herkut jopa liikaa (kiitos työkaverit kun tuotte karkkia töihin)...

Edit. Tänä aamuna heräsin sellaiseen kipuun kun pääni olisi jäänyt rekan alle... Siis ihan tajuttomaan kipuun. Koitin nousta ja ajattelin meneväni töihin "avaamaan" mutta pian tajusin että en kyllä pysty ajamaan autoa saati pysty olemaan jalkeilla. Soitto työkaverille - takaisin sänkyyn. Kipu oli niin kovaa että ajattelin jo että tässä ei kotikonstit riitä mutta onneksi poikaystävä sai mut rauhoittumaan ja nukahtamaan uudelleen. Tällä hetkellä kipu on edelleen aika kova mutta parempi kun aamulla. Mulla on fysioterapia parin tunnin päästä ja uskon että se helpottaa oloa. Oon meinaan aika varma että oon vaan niin jumissa, kun pään pienikin liike tuo niin kovan kivun otsalle.

Pahoittelen taas näistä weheart.it - kuvista mutta kun multa ei oikein löydy mitään muuta kun kännykkäkuvia, ja ne lisäilen instagramiin. Mutta näissä kiteytyy niin hyvin fiilikset, joita ei itse osaa pukee sanoiksi!