Hiljainen on ollut blogi koko viikon. Ei oo tapahtunut mitään mitä olisin kuvaillut tai mistä voisin kirjoitella. Kuitenkin nyt ajattelin kertoa vähän mun päänsäryn tilanteesta vaihteeksi että missä mennään.
Päänsäryt ja muut Chiarin oireet ovat siis pahentuneet pikkuhiljaa. Vielä pari kuukautta sitten oli yksi-kaksi päivää viikossa kun ei ollut lähes minkäänlaisia kipuja. Mutta nyt kipu on jokapäiväistä ja lähes koko hereilläoloajan tunnen särkyä, enemmän tai vähemmän.
Ja säryt ovat myös koventuneet. Ennen särky oli aika harvoin sellaista että se ajoi mut ihan sänkyyn lepäämään. Mutta nyt sellaisia päiviä on pari viikossa että kertakaikkiaan makaan vaan koko päivän sängyssä, koska kivut on niin kovat etten jaksa kävellä enkä edes pitää silmiä auki.
Alkuviikosta soittelin neurokirurgian poliklinikan jonohoitajalle joka siis järjestelee leikkausaikoja. Kyselin mikä mun tilanne on jonossa ja hän sanoi että aika olisi marraskuun alussa. Kerroin hänelle kuinka paljon oireeni ovat pahentuneet ja mikä on tilanteeni. Hän oli sitä mieltä että saattaisin päästä leikkaukseen jo syys-lokakuussa. Mutta olisi hyvä hankkia myös kiirehtimislähete lääkäriltä. Ja nyt maanantaina oon menossa lääkäriin sitä varten.
Toivon että kiirehtimislähete auttaisi ja pääsisin jo kuukauden-kahden päästä leikkaukseen. Tuntuu että en oo elänyt "normaalia" elämää pitkään aikaan. Urheilla en oo pystynyt huhtikuun jälkeen... Olisi myös ihanaa jos työpäivän jälkeen olisi sellainen olo että jaksaa lähteä vaikka moikkaamaan kavereita. Mutta mä oon yleensä niin väsynyt ja päänsärky yltyy että lepään vaan koko loppuillan. Myös näin kesällä olisin halunnut tehdä kaikkea, reissata, mennä festareille, huvipuistoon jne. Mutta kipu rajoittaa tosi paljon. Huvipuiston laitteisiin en esimerkiksi pystyisi menemään koska saan päänsäryn jo auton kyydissä tärähtelyn takia. Ja aina kun lähtee johonkin niin mietin että "mitä jos" tulee niin kova päänsärky etten pysy enää tolpillani. Kaikkeen on vähän varauduttava.
En halua kuullostaa valittajalta enkä siltä että keräisin sääliä. Sitä en todellakaan hae. Se miksi kirjoitan tänne blogiin niin on se että tää on ikäänkuin mun päiväkirja. Toivon että joskus voin täältä lukea nämä postaukset ja ajatella että kuinka paljon olen edistynyt. Ja ehkäpä myös joku voi jollain tapaa samaistua tekstiini. Mutta oon päättänyt taistella loppuun asti, sen tää vuosi on mulle kyllä opettanut että anything could happen. Ja oon miettinyt asioita monelta eri kantilta. Ja vaikka tää kuullostaa jokseenkin typerältä niin haluan uskoo siihen että tämän seuraavan kuvan
sanoma on totta ja sen mukaan koitan mennä eteenpäin :)
2 kommenttia:
Nyt vasta kommentoin vaikka oonkin jo pidemmän aikaa lukenut sun blogia. Hauska sattuma, kun ihan vahingossa aikoinaan eksyin sun blogiin ja mietin kuinka oot niin tutun näkönen niin yhdistin sut sitten rippileiriin. Olit itse riparilla, kun mä olin joku isonen/apuri, hahhah. :D
Nää sun kirjotukset tästä chiarista on kiinnostavia, vaikka itekin hoitoalalla töissä niin ei alkuun sanonut mitään toi mulle. Uskon että on enemmän kuin kamalaa kamppailla päänsäryn kanssa. Mullakin migreeniä, tosin se on onneksi hyvin paljon tässä laantunut. Mutta, hienoa jos sun aikaasi saadaan aikaistettua ja ongelma poistettua! :)
Anna: voi kuinka kiva että kommentoit! Mä muistan sut kyllä riparilta, sulla oli sellaiset punaiset hiukset sillon? :) ja on jääny mielee et olit tosi mukava. Joo ja toi chiari on kyl monille lääkäreille myös ihan uusi juttu. Mutta kiva että saan levitettyä tietoisuutta muillekin :) ja osaan ehkä jollain tasolla kuvitella myös millaista on kärsiä migreenistä. Mutta hyvä jos säryt on vähenemään päin :) tärkeintä on kai sillo löytää oikea hoitomuoto? Ja joo toivon että leikkaus auttaisi, edes jonkin verran:)
Lähetä kommentti