Little things make me happy

Nyt vähän muuta asiaa kun pelkkiä sairastamisjuttuja. Oon saanut muutamia ihania juttuja tässä lähiaikoina ja ajattelin nyt esitellä niitä, kun ei muutakaan materiaalia ole :)

Kävin pari päivää sitten töissä kun piti hoitaa "paperihommia". Ja voi kuinka ihanaa oli nähdä kaikkia huippuja työkavereita. Puss, teille jotka tätä luette! Toisaalta tuntui että en olisi ollut töissä kuukausiin, oon takuulla unohtanut kaikki asiat. Ja toisaalta tuntuu että mitään ei oo tapahtunut sen jälkeen kun oon viimeksi töissä ollut.. Mutta eipä tarvitse vielä murehtia töitä koska pari viikkoa AINAKIN on vielä sairaslomaa. Silti kun se päivä koittaa, niin meen hymyillen töihin, niin paljon tykkään mun työstä, niistä ihmisistä siellä jne! Sitä ennen vaan pitää parantua 110%:sesti, nyt keskityn siihen!

Mutta siis kuitenkin, nämä naiset yllätti mut ja oli hommannut mulle pienen muiston. Tommoinen ihan mun näköinen purnukka jossa oli tuikkuja ja suklaata. Suklaat on tässä kohtaa päätynyt jo parempiin suihin. 

Sain myös pienen tuliaisen Espanjasta. Tommoinen tosi ihana helmikäsikoru. Toi siis kieputetaan ranteeseen ja kiinnitetään tollaisella napilla. En saanut mitenkään hyvää kuvaa ranteessa mutta ehkä tosta voi jotenkin saada suuntaa. Tääkin on ihan mun tyylinen ja sopii yhteen toiseen uuteen juttuun...

Niin, yhden pidempään mietinnässä olleen jutun oon kotiuttanut. Instagramissa mua seuraavat (mut löytää sieltä nimellä minni4) onkin jo nähneet tämän. Mutta siis olen jo jonkin aikaa miettinyt että haluan hankkia jonkun pienen "muiston". Muiston tästä matkasta minkä oon kulkenut leikkaukseen asti. Toki matka jatkuu edelleen, mutta leikkaus oli kuitenkin aika iso etappi tässä asiassa. Se muistuttaa mua tavallaan siitäkin että luotin mun omaan vaistooni. Tiesin että jotain on vialla ja en epäröinyt leikkaukseen menoa vaikka kukaan ei oikeastaan etukäteen voinut luvata siitä olevan apua. Luotin vaistooni enkä tyytynyt lopulta enää ainaiseen odottamiseen ja uusiin "kokeiluihin". 

Nojoo, mennään asiaan! Eräs päivä kävin ystäväni kanssa lounaalla ja sen jälkeen Emmi ehdotti että käytäis äkkiä Cottonilla (pieni ihana liike jossa myydään mm. Michael Korsia, Tory Burchia ja Marc by Marc Jacobsia...). Mä en ollut ikinä ennen astunut jalallani tohon liikkeeseen, empä tiedä miksi. Olin hyvin varma että vaan ihastelen juttuja mutta poistuisin tyhjin käsin. No, toisin kävi. Löysin ihanan sormuksen jota olinkin ihastellut jo netissä. Ja sitten en voinut enää poistua liikkeestä ilman sitä. Päätin että se on nyt tämä, ainakin toistaiseksi ;) Tykkään tästä niin paljon. Hassua etten oo moneen vuoteen käyttänyt sormuksia, mutta tätä tiedän käyttäväni. Voi olla että sormus saa sisaruksia, samaa sarjaa löytyisi myös korvakorut ja käsikoru (synttärit ja joulu on ovella!)

Tulipas materiaalinen teksti, hah. Mutta ehkä se vähän tasapainottaa näitä mun viime aikaisia syvällisiä juttuja... Mutta mitä sanotte näistä? Ja onko jollain kokemusta Marc Jacobsin koruista ja niiden laadusta? Kuulisin mielelläni kokemuksia :)

Chiari - leikkaus / toipuminen

Heti alkuun iso kiitos kaikille teille ihanille jotka ootte kommentoinut tänne blogiin ja myötäeläneet mun leikkauksen jälkeistä aikaa. Ihana huomata että ihmisiä joita tää ei varsinaisesti kosketakaan niin kiinnostaa lukea näitä juttuja. Ja paljon on lukijoita joilla/jonka läheisellä on tämä diagnoosi, kiva jos on ollut pienintäkin apua teille näistä mun kirjoituksista.

Ja mulle saa laittaa aina s-postia yksityisesti jos haluaa, osoite on mirren-@hotmail.com

Ja tietysti kiitos kaikille tutuille, ystäville ja sukulaisille jotka on "oikeessa elämässä" auttanut, tsempannut ja tukenut mua. Nää kaikki merkkaa mulle paljon. Oon kyllä niin onnellinen että mulla on näin mahtavat tukijoukot. Oon sanonut ton varmaan miljoona kertaa mutta niin se on. Olisin luovuttanut jo ajat sitten jos olisin yksin.

Ajattelin kirjoitella nyt vähän miten kotona on mennyt leikkauksen jälkeen. Nyt leikkauksesta tulee 4viikkoa. Mut kotiutettiin 6 pvää leikkauksen jälkeen 26.9. Mukaan annettiin burana/panadol -reseptit ja selkään kipulaastari. Mulla oli ihan tosi hyvä olo, ei juurikaan kipuja. Pää vaan ei liikkunut mihinkään ja liikuin tosi hitaasti. Olin pari yötä äidin luona koska kotona ei enää ollut kun pahvilaatikoita (muutin siitä parin päivän päästä). Oli tosi hyvä että äiti oli mun kanssa koska tarvitsin niin paljon apua.

Viikko leikkauksen jälkeen hakaset poistettiin haavasta. Haava ei kuitenkaan ollut täysin ummessa vielä joten siihen laitettiin lääkehunajaa ja sidos päälle vielä muutamaksi päiväksi.

9 pvää leikkauksen jälkeen kuitenkin kivut iskivät ihan hirveinä päälle. Olin yksin täällä uudessa kodissa ja mun päätä sattui pienikin liike niin paljon taas että tuntui että pyörryn. Sitten olin taas pari päivää äidillä/mummun luona koska koin etten uskalla olla yksin, koska en yksinkertaisesti pystynyt tekemään paljookaan yksin kun kivut vaan paheni ja paheni.

12 pvää leikkauksesta soitin sitten neurokirurgian osastolle ja kysyin että onko normaalia että mulla on näin kovat kivut edelleen ja lääkkeistä ei ole mitään apua. Lääkäri sanoi että tule ensiapuun niin pian kun pääset niin kuvataan sun pää. Pääsin suoraan johonkin kirurgiseen tarkkailuun petipaikalle. Pian mut tultiin hakemaan ct-kuvaukseen. Tämä tehtiin siis siksi että poissuljettiin aivonestekierron häiriö, joka on siis mahdollinen leikkauksen jälkeen. Kun lääkäri tuli kertomaan että kaikki on hyvin, niin tippui kyllä iso kivi sydämeltä. Ehdin jo pelästyä että edessä olisi haavan avaaminen ja aivonesteen tasaaminen/poistaminen (?).
Lääkäri kertoi että kivut ovat täysin normaalia ja hieman ihmetteli miksi minut oli kotiutettu tällaisilla lääkkeillä. Osastolla sain kuitenkin kovia kipulääkkeitä ja sitten kaikki kipulääkkeet lopetaan kuin seinään. Joten ei mikään ihme että kehoni oli ihan sekaisin ja kivut olivat niin kovat, ei pelkillä tulehduskipulääkkeillä voikaan pärjätä niin pian isosta operaatiosta. Joten sain kipulääkkeitä, lihasrelaksantteja ja ohjeistuksen ottaa rennosti, leikkauksesta oli kuitenkin vasta niin vähän aikaa.

3 viikkoa leikkauksesta menin ekaa kertaa fysioterapeutille. Oon löytänyt ihan mielettömän ihanan ihmisen joka on auttanut mua todella paljon. Ja hänen hoitonsa oli myös ennen leikkausta yksi niistä harvoista asioista joka auttoi kipuun. Hänen mielestään ei vielä tarvitse "väkisin" liikutella päätä ja hartioita koska siitä tulee niin kova pääkipu. Vaan ihan pikkuhiljaa ja keskittyä siihen etten olisi niin vinossa :D Hän antoi myös hyvän vinkin että pitäisin päänsärystä jälleen päiväkirjaa. Lähinnä että onko särky missä kohti milloinkin, ja onko se nimenomaan särkyä vai hetkellistä kipua? Että osaisi vähän erottaa että mikä on samanlaista kun ennen leikkausta ja mikä taas ei.

Nyt oon ollut reilun viikon ihan hyvissä voimissa. Kipulääkkeistä on ollut apua ja pikkuhiljaa niska ja pään lihaksetkin alkaa vetreytyä. Pystyn periaattessa tekemään ihan normaaleja juttuja mutta erityisesti kumartuminen, pään kääntäminen ja esim. rappuset saavat säryn kovenemaan. Joten oon koittanut ottaa ihan rauhassa. Sehän on tosi helppoa kun on uusi koti jota haluais sisustella ja järjestää. Onneksi on Greyn anatomia jota oon alkanut katsoon, mielettömän hyvä sarja, suosittelen ;)

Tulipas pitkä teksti taas. Tää blogi nyt on vähän chiari-painotteinen koska mun elämässä ei oo juuri nyt muuta (hahaa). Ja kuvat on weheartit:stä kun ei ollut muuta kuvamateriaalia. Kun saan kotia vähän kuntoon ja jaksan panostaa pukeutumiseen niin tulee tietysti sisustus/asu - juttujakin ainakin :)

Chiari - leikkaus

Mut siis leikattiin Taysissa pe 20.9 josta siis on vajaa kolme viikkoa. Menin siis sairaalaan jo edellisenä päivänä koska musta otettiin verikokeita, hoitajat haastatteli ja tapasin vielä leikkaavan lääkärin. Tuo päivä oli aika pitkälti odottelua mutta onneksi ystäväni Emmi oli mukana etten panikoinut yksin :) Yövyin kuitenkin potilashotellissa (sain valita menenkö hotelliin vai vuodeosastopaikalle) äidin kanssa. Käytiin illalla vielä saunassa ja katseltiin telkkaria. Ja nukuin kun tukki? En jotenkin tossa kohtaa sisäistänyt mitä on tapahtumassa. Musta tuntu ihan kun olisin ollu lähdössä jollekin lomalle, todellisuus paljastuikin vasta myöhemmin :D

Aamulla menin osastolle ja sitten puettiin leikkausvaatteet sekä esilääkittiin. Sitten lähdettiin leikkaussaliin ja muistan kaiken ihan selkeästi. Juttelin vielä lääkäreiden ja hoitajien kanssa samalla kun he laittoivat tippaa, mittasivat verenpainetta jne. Muistan että katselin leikkauspöytää vähän ihmeissäni. Siinä näytti olevan ihmeellisiä virityksiä :D (koska leikkaus tehdään mahallaan maaten ja pää tuetaan jollain "tikuilla". Enkä yhtään ehtinyt jännittää tässäkään vaiheessa? Sitten joku sanoi että hengitteles vähän happea tästä, pari henkäystä ehdin ottaa ja sitten pimeni. 

Noin viiden-kuuden tunnin päästä heräsin heräämöstä. Muistan hämärästi että tila oli iso, valoisa ja siellä oli paljon hoitajia ja joka puolella piippaili joku laite. En nähnyt kunnolla vaan todella sumeasti. Leikkauksessa silmiini oli laitettu jonkinlaiset rasvalaput ja rasvaa oli myös verkkokalvoillani. Muistan että minua hoiti ihana nainen joka silitteli ja rauhoitteli minua ja kertoi että kaikki on hyvin :D musta se oli tossa tilanteessa niin merkitsevää että tuntui siltä että hän oli oikeasti mua varten. Sitten mut vietiin takaisin osastolle. Olin kysynyt että saanko soittaa mun läheisille. En muista tästä mitään mutta olin soittanut äidille ja sanonut vaan "äiti tuu pian" :D perjantai-illasta en muista kun väläyksiä. Äiti ja poikaystävä oli siinä mutta en jaksanut olla hereillä enkä puhua. Vaikersin vaan aina kun piti vaihtaa asentoa(koska pää puutui niin piti vaihtaa kyljeltä kyljelle). Pään liikuttaminen sentinkin sattui niin paljon että luulin että taju lähtee. Perjantaina olin pyytänyt pahoinvointilääkettä tippaan ja muistaakseni pyysin joku toinenkin päivä (leikkauksessa oli myös laitettu pahoinvointilaastari etukäteen). Ne siis auttoi mulla. En oksentanut kertaakaan vaikka monet ovat sanoneet että ovat oksennelleet monia päiviä jatkuvasti. Illalla mulle nousi myös kuume ja tuli jotain ihottumaa rintakehään. Sain jonkun reaktion nukutusaineista todennäköisesti. 


Viikonloppu meni muutenkin ihan sumussa. Kipulääkettä sai kun siltä tuntui. Äiti tai poikaystävä oli mun tukena joka päivänä aamusta iltaan. Kivut oli kovia ja torkuin vaan. En jaksanut istuakaan ilman että joku piti kiinni. Olin myös ihan vinossa, toinen olkapää oli ylempänä kun toinen. Tarvitsin apua kääntymiseen sängyssä. Ruoka ei maistunut mutta mulle syötettiin suklaavanukasta ja mehua. Kuume jojoili. Lauantai-iltana hoitajat nosti mut ja kävelin pari metriä tuettuna suihkuun.

Sunnuntai-illasta alan muistamaan selkeästi ja jaksoin jo hieman istuskella, syödä ja seurustella. Ja käyttää puhelinta ensimmäisen kerran :D aikaisemmin ei ollut tullut mieleenkään.. Poikaystävä oli aiemmin vastannut mun puolesta läheisten kyselyihin kun kännykkä vaan piippaili. Mutta tuntui hyvältä kun niin moni ihminen tsemppasi < 3
Sitten ma-to mulla kävikin enemmän jo vieraita ja joka pvä taisin käydä kahvilassa/ulkona pikaisesti. Tosin kun en ollut enää niin kipeä niin nukuin todella huonosti. Tosi turhauttavaa kun luuli nukkuneensa muutaman tunnin ja kun katsoi kelloa niin olikin vaan torkahtanut hetkeksi.. Johtuen siitä että osastolla oli kokoajan hälinä ja samoin mun huoneessa oli vähän levotonta kun toinen kuorsas ja toisella oli asiaa ympärivuorokauden :D Ja tämä mummu halus aina kilpailla kaikessa mun kanssa. Kumpi sai enemmän lääkkeitä, kummalla oli enemmän hakasia haavassa, kummalla korkeampi verenpaine jne. Kiusallista hiljaisuutta ei päässyt syntymään ainakaan ;) 

Sitten tämmöinen screenshot mitä päivitin fb:hen mun läheisille ja chiari-kavereille. Olin niin onnellinen kun kirjoitin tätä. En jaksanut alkaa tähän kirjoittamaan asiaa uudestaan joten kopioin tämän. Kirjoitusvirheitä on paljon, sori!

6 päivää leikkauksen jälkeen mut kotiutettiin. Sain burana/panadol-reseptin ja kipulaastarin selkääni viikoksi. Tästä tulisi kilometrien mittainen postaus jos kertoisin miten kotona on mennyt leikkauksen jälkeen. Joten säästän ne seuraavalle kerralle :) 

Toivottavasti joku jaksoi lukea ja tästä on jotain "apua" teille jotka olette menossa leikkaukseen tmv. Jos tulee jotain kysyttävää niin kysykää ihmeessä!

Täällä taas

Moikka! En tiedä onko joku ehtinyt miettimään miksei postauksia ole kuulunut. Syynä on se että olin 20.9 siis siinä chiari-leikkauksessa. Olen viettänyt aikaa lähinnä vuodelevossa ja pari päivää sen jälkeen kun pääsin sairaalasta niin me muutettiin. Isoja muutoksia molemmat. Itse oon ollut aika avuton ja kipeä. Lähes 24/7 jonkun seurassa koska tarvitsen niin paljon apua kaikessa :) no mutta pikkuhiljaa eteenpäin! Palaan myöhemmin sitten ainakin leikkauskertomuksen kanssa :)

Onko siellä enää ketään lueskelemassa? Mitä teille kuuluu? :)