13.6.2014

Kesäloma alkaa nyt

Blogille ei oo tullut viime aikoina uhrattua paljonkaan ajatuksia. Ei siksi etteikö mulla olisi ollut aikaa, mutta ei oo ollut oikein mitään mistä olisi huvittanut kirjoittaa. Kauhistuin kun tajusin että oon kirjoitellut viimeksi melkein 3kk sitten, ei oo ollut tarkoitus kokonaan hiljentyä :)






Olin hoitamassa mun "hoitolapsia" pitkästä aikaa ja käytiin uimarannalla. Oon alkanut hoitamaan niitä kesällä 2008, eli kuusi vuotta sitten. Pienempi ei osannut silloin vielä edes kävellä ja nyt sekin jo menee kouluun! Hullua kun tuntuu ettei itse ole muuttunut mihinkään tänä aikana, vaikka varmasti onkin! :D Koin myös pientä ikäkriisiä tuolla uimarannalla kun muistelin kuinka ollaan teineinä vietetty tuolla aikaa. Ihania mutta tänä päivänä myös hieman huvittavia muistoja :')


Mulla alkoi tänään 7 viikon kesäloma (KYLLÄ!) enkä oo vieläkään oikein sisäistänyt tätä. Mitä ihmettä mä teen? En muista koska mulla olis ollut näin pitkä loma, varmaan joskus ylä-asteella? Hieman haikea fiilis myös kun meidän huippu työtiimi hajosi. Mulla on ollut niin mahtava työporukka tän vuoden että oon kyllä joka aamu mennyt töihin hymyillen! Samaiset naiset on kyllä ollut mieletön tuki myös mun sairastelun aikana. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja onneksi mulle jäi ihania, hulvattomia muistoja < 3


Tässä postauksessa ei nyt ollut mitään ideaa, oikeestaan vaan ilmoitus 
että oon hengissä ja aion jatkaa kirjoittelua :) Palaillaan myöhemmin 
vähän paremmilla jutuilla ja kuvilla!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla että menee hyvin:)

Minni kirjoitti...

Heh:) ootko sama ano joka pyysi mua postaan? Kerro minkälaisia juttuja haluaisit lukea! :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo oon;D kaikki kelpaa, mutta olisi kiva kuulla taas kuulumisia sairaudestasi:)

Minni kirjoitti...

Okei! Mun piti kirjoittaa ensin siitä ja mulla on ollu luonnoksissa pitkään teksti, mutta ajattelin ettei ketään kiinnosta niin en julkassut sitä :D mutta ehkä julkaisen sittenkin :)